tiistai 31. joulukuuta 2013

KIUKKUPYLLY

on kankaan nimi. Tarkempia tietoja löytää Ommellisen blogista (löytyy tuolta blogirullasta).



UUSI VUOSI, UUDET KUJEET....

Tai vanhat, mutta toteutustapa uusi. Vuoden alusta alamme Editihin kanssa harjoittelemaan harjoittelemista. Nenä näyttää kohti Sorin sirkuksen harjoitussaleja muutaman kerran viikossa. Muina arkipäivinä työstetään käsikirjoitusta. Eli aluksi pitäisi löytää kotonakin aikaa ja aivot, joilla lukea (sisäistämisestä puhumattakaan).





Jouluna järjestin aarteen etsinnän. Innoituksena olohuoneen revityt seinät
(siis tapetit poistettu)
ja mahdollisuus piirtää seinään.
Yöllä tonttu tupsahti viestiä tuomaan ja etsinnän aikana hänelle ilmestyi
Alisan maalaama tonttukaveri.


Joulu meni ja tässä suvussa oltiin oltu tosi kilttejä, mitäpä muutakaan. Jyväskylässä olemme olleet nyt pari viikkoa ja vuoden vaihteen jälkeen palataan kotiin. Neiti on kasvanut huimasti - toivottavasti saman voi todeta äidin äidiksi kasvamisen suhteen. Itku on helpompi hyväksyä osaksi elämää, kuten ajan puute. Toisaalta aikaa on alkanut myös löytyä - ja se on pelastus! Elämä sohvan ja sängyn välissä ei ole minua varten. Toisaalta, paitsi ajan löytyminen, niin myös ripaus itseluottamusta auttaa kummasti siinä, että ottaa riskialttiitakin lähtöjä kotoa. Kuten tässä eräs päivä kärräsin vauvan punttisalille. Kävelyn jälkeen neiti nukkui koko minun treeniajan ja vielä pitkästi mukkilaan paluun jälkeenkin. Ja mikä parasta - harjoitteleminen on nyt aloitettu!



Jouluna serkukset tekivät tuttavuutta ja Alisasta sukeutui oikein hyvä lapsenlikka.

Vuoden alusta siis alkaa esitysten valmistaminen. Tammikuu kuluu varmasti vielä perusharjoittelun parissa. Helmikuun alusta sitten mukaan tulee esityksiä varten tehtävää materiaalia. Kesäksi valmistuu kaksi eri teosta: Mimosa-klovnini sooloesitys sekä Zero Gravity Companyn "Kevyt Kesäproggis". Molemmat ovat kadulla esitettäviä kiertäviä koko perheen juttuja. Käsikirjoitusprojektini laajuus ja suunnitelmat pysykööt vielä minun tiedossani.

Eilen kyläiltiin Ommellinen-blogia kirjoittavan Liisan luona ja Edith sai lahjaksi uudet hienot vaatteet. Kuvat löytyvät Ommellisesta ja myöhemmin varmasti laitan kuvan tännekin.

Viimeiseksi kuva mun yhdestä raskausajanprojektista nyt käyttäjänsä yllä. Hihat on vähän hankalat, mutta kyllä lasta voi aina vähän kuvan takia itkettää...





lauantai 21. joulukuuta 2013

perjantai 13. joulukuuta 2013

JOULU JOULU JOUDU JO

Täällä se on taas, yksi minun suosikki pyhistäni. Yksi syy on varmaan se, että siihen voi valmistautua niin pitkän aikaa - siis tunnelma kasvaa viikkojen aikana, jolloin ideoita lahjoista tupsahtelee päähän (yleensä silloin kun on jo jotain vähän tylsempää ehtinyt hankkia). Tämä koskee myös askarteluja: tuntuu, että parhaat ideat tulevat vasta kun koko joulu on jo käsillä, siis jouluaattona tai sen jälkeen, ja asioiden värkkääminen tuntuu myöhäiseltä. Tänä vuonna asiat ovat kuitenkin vähän toisin. Aika ja fiilistely ovat menneet johonkin ihan muuhun ja eipä tuo lumeton maakaan tunnelmaa nosta.

Tänä vuonna en ole ehtinyt/jaksanut tehdä juuri mitään. Kenenkään ei kannata odottaa mitään itsetehtyä (tässä kohtaa jotkut saattavat hengähtää helpotuksesta, koska rehellisyyden nimissä, kaikki tekeleeni eivät aina ole onnistuneimpia.. kuten eräs kynttiläkoriste, joka syttyi tuleen..)

Aina pitää jotain kuitenkin tehdä. Tänä vuonna "se jotain" oli koristeita, vaikka kuuseen. Sisko sai jo oman settinsä, jos heille vaikka oma kuusi tulisikin (eli saihan joku jotain itsetehtyä.. heh heh).






Ja minun perinteiset joululeivonnaiset valmistui: valmis paketillinen piparkakkuja ja sitten karkkikauppaan. Useimmiten tähän kuuluu pipareiden tekeminen itse, mutta ei tänä vuonna!







Pieni jouluasetelmakin valmistui ja koristelu on siinä tämän joulun osalta. Maanantaina nimittäin minä ja Edith startataan mukkilaan jouluvalmisteluihin ja mies seuraa torstaina. Nauttikaamme siellä joulun tuoksuista, viimeisistä askarteluista ja pakettien väkertämisestä.




Onneksi sentään maailmassa on joulumyyjäisiä, jonne jokainen voi mennä tunnustelemaan joulua. Tänään kohteena Annikin pihan joulumyyjäiset täällä Tampereella.

P.S: en malta odottaa seuraavia jouluja, jolloin Edith alkaa ymmärtää tilanteen päälle.. mutta nautitaan nyt tästä käsillä olevasta ensin!

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

PIKKU POMO

Perheessämme on uusi johtaja. Hän hallitsee hymyillä ja komentamalla. Meistä kahdesta on tullut huoltoyksikkö sen sijasta mitä ennen oli - siis kahden aikuisen ihmisen parisuhde.

Kaikkea aikansa ja en jaksa olla kauhean huolissani tällä hetkellä muusta kuin lapsen hoitoon liittyvistä asioista. Parisuhedeaihe tietysti nousee puheisiin, mutta molemmilla meistä on aika yhteinen näkemys tämän hetkisestä tilanteesta. Ja siitä, ettei se kestä ikuisesti.

Perhe-elämä vauvan kanssa on jo nyt muuttunut huomattavasti. Beibellä on valveillaolohetkinään omat jutut - jokeltelu on alkanut ja kirjojen kuvat kiinnostavat. Tämä tarkoittaa myös sitä, että äiti on välillä vapaa esim. kirjoittamaan tätä tekstiä - aikaisemmin ehdin juuri katsoa s-postin, jos vauva oli hereillä (ainoa mahdollisuus suihkuun oli silloin kuin hän nukkui). Ajankäytöllisesti huomaan myös miettiväni asioita eri tavalla kuin aiemmin; nimittäin pitää miettiä, meneekö aamulla vessaan, tekeekö aamupalan vai häslääkö jotain muuta. Mikä on tärkeintä ja ehdottomasti hoidettava ennen kuin vauva herää, koska sitten ei ehkä enää pysty.. 

Kaikki muuttuu koko ajan - onneksi myös ne hankalat asiat.





Meillä ei olla nyt itketty lähellekään niin paljon kuin aiemmin - yksi syy on varmaan se, että välittömästi kun neidin silmät alkavat lupsua, hänet kiikutetaan sänkyyn. Ja lähes 100 % seuraa nukahtaminen 1-3 h unille. Joskus tarvitaan vielä ekstrasyöttö pienen makoiluhetken jälkeen ja sitten se uni tulee. Mutta siis, suuri havainto viime reissulta mummilaan oli se, että beibe viihtyy sängyssä itsekseen ja nukahtaa sinne itsekseen. Nyt on näin, asiat voivat tietysti muuttua..

Tällä hetkellä päivät tuntuvat kevyemmiltä ja jotain ymmärrystä meillä tuntuu toisistamme olevan. 

Perjantaina vietetään nimenantojuhlaa ja sitten aletaankin miettiä joulua. Mukkilaan tie vie silloin, päivämäärää ei vain vielä ole päätetty. Minulle tyypillinen jouluaskartelu saattaa kärsiä tänä vuonna pienen inflaation, mutta jotainhan sitä on tehtävä. Katsotaan..






maanantai 25. marraskuuta 2013

"ÖISIN OLEN PASKA ÄITI"

Missä on jatkuva onni, kevyt mieli, rakkaudellinen ja lämmin kodin ilmapiiri? Täällä asuu stressimutsi, joka ei rentoudu sitten millään. Onnen hetkiä on, mutta ne katoavat niin helposti mielestä, kun huutoraivarit ja käninä alkaa. Miten saa lapsen nukkumaan tarpeeksi, ettei uneen tarvitsisi vaipua itkun kautta.. Siinäpä kysymys. Kun tuollainen neliviikkoinen ei järkipuhetta kuuntele.

Muistelen, että kirjoituksen otsikko on ystäväni suusta tullut lausunto. Voin liittyä lausuntoon, mutta tarkentaa sitä osaltani seuraavasti: olen paska äiti myös päivällä, jos olen ollut yöllä hereillä paljon. Tai minulla on kuumetta (rintatulehdus). Tai välillä tuntuu, että ihan milloin vaan.

En ymmärrä lastani. Juuri nyt minusta tuntuu, että hän on aina onneton ja itkee - koen tietysti olevani vastuussa tästä tilasta - olenhan äiti. Minun pitäisi hallita lempeät kädet ja helliä puhuvat huulet, jaksaa hyräillä ja lellitellä, mutta välillä tuntuu, että paukut loppuu. Ja sitten itkettää, kun tulee paha mieli, etten osaa tätä. Minussa on joku virhekoodi ja en osaa heittäytyä lapsentahtiseksi kotona viihtyjäksi. Ja tietysti minusta tuntuu, että juuri sitä lapseni tarvitsee - eikä äitiä, joka haluaa luuhata kaupungilla tai hommailla jotain omaa juttua.

Olo on siis riittämätön. 

Päivät ovat keskenään äärimmäisen erilaisia. Toisina päivinä jaksan tsempata ja korjata asennettani, toisina tuntuu siltä, että kaikki kaatuu niskaan.

Palataan tarinassa sen verran taaksepäin, että eilen totesin saaneeni rintatulehduksen. Ei muuta kun päivystykseen, kuumetta 38,6 ja olo sen mukainen. En ole koskaan päässyt lääkärille niin nopeasti kuin eilen. Olin aulassa noin 5 minuuttia (ja jonoa oli). Ilmeisesti auttaa, että on pieni vauva mukana. Sain illan ja aamun lääkkeet mukaan ja sitten kotiin. Kauhulla odotin iltoihimme kuuluneita itkukohtauksia - etulohko aivoista oli jo räjähdyspisteessä muutenkin. No niitä ei juurikaan tullut, pari pikku pirahdusta vain.

Rintatulehduksen hoidossa ohjeena on, että rinta pitäisi tyhjentää kahden tunnin välein myös öisin. Edith yleensä nukkuu öisin 3-4 h pätkiä, parhaimmillaan on ollut 6h unetkin. Lapseni kuitenkin oma-aloitteisesti heräsi viime yönä kahden tunnin välein. Hän teki sen itkien, mitä ei oikeastaan koskaan ole tapahtunut vaan olen havahtunut johonkin muuhun röh(k)inään. Myös päiväunilla tänään herätys itkuun. Tissillä itkee. Kaikissa itkuissa kuitenkin syli auttaa. Nyt pelkään, että ensikin yönä heräillään koko ajan. En jaksa. 

Ei pitäisi pelätä etukäteen, mutta pelkäänpä koko ajan. Kaikkea. Että epäonnistun totaalisesti. En rakastaisi lastani. En kykenisi tuntemaan hellyyttä häntä kohtaan. Välillämme vallitsisi täydellinen ymmärtämättömyys.

Tämä äidiksi kasvaminen on kivuliasta. En osannut odottaa tällaista.

Nyt nuppuni nukkuu kantoliinassa - toinen kerta kun saan hänet suostumaan olemaan siinä - ja olemme molemmat ihan hikisiä kun kehot lämmittävät toisiaan. Huomenna lähdetään tapaamaan isomummua, Edith senioria. Toivokaamme hyvin nukuttua yötä ja iloista lasta ja äitiä.

lauantai 16. marraskuuta 2013

MUMMILA/UKKILA

Helsingin reissu vaihtui viikonlopuksi Jyväskylässä mukkilassa. Ihanaa kun käytössä on useampia käsipareja ja on mahdollisuus esim. saunoa miehen kanssa yhtäaikaa. Tällainen kevennetty viikonloppu on ihana! 

Parasta on se, että on kävelevä tietopankki käytössä (eli mummi), joka tietää mikä on normaalin näköistä puklua ja sanoo, että aina ei voi tietää, miksi vauva itkee. Sitä tekee parhaansa, että se loppuisi ja aina se ei heti lopu. Ja sanoo hän aika paljon kaikkea muutakin järkevää ja suostuu vaihtamaan vaipat ja hyssyttämään ja ompelipa sivutyönä vielä pienen lämmitettävän kaurapussinkin vatsavaivojen varalle.

Meillä on nyt uutuutena iltaisin pienimuotoinen itkuraivari kesken syömisen. Syy tähän on täysi mysteeri - en tiedä eikö maitoa tule niin nopeasti kuin päivällä vai sattuuko mahaan julmetusti. Sylin vaihto auttaa hetkellisesti, mutta vasta kun misu suostuu syömään uudestaan mahansa täyteen niin itku loppuu (uni voittaa). Kohtauksiin ei liity röyhtäilyä eikä piereskelyä - kiemurtelua kyllä, mutta se nyt tuntuu olevan tapauksellemme vain tyypillinen olotila.

Toivottavasti tämä on hyvin hetkellistä tai ei ainakaan pahenisi.. Soisin perheeni säästyvän koliikkivaivoilta =) kukapa niitä kohdalleen toivoisi.

Mutta todettakoon, että en ihmettele, että entisaikoihin useampi sukupolvi jakoi samaa taloutta tai sanontaa "kylä kasvattaa lapset" (tai jotain siihen suuntaan). On nimittäin helpompaa olla parempi äiti, kun saa apua ja ehtii esim. syömään.

Kiitos kaikille tämän viikonlopun helpottaville käsipareille!

tiistai 12. marraskuuta 2013

VOIHAN ITKU

Sitä sanotaan, että oman lapsen itkua on helpompi kestää. En tiedä, miten tätä mitataan? Totta on, että itku ei ala v*tuttamaan kuten jonkun muun lapsen itku alkaa (siis minua alkaa), mutta vaihtokaupassa saa paljon syvemmän tunteen. Sydäntä raastaa ja tekisin mitä vain, että itku loppuu. Eli onko sitä helpompi kestää? 

Ei. Sitä on vain pakko kestää (junassa voin vaihtaa vaunua, jos kyseessä on jonkun muun lapsi). Ja sitä, että sydän hajoaa, kun pieni ihmeeni huutaa ja lopuksi pääsee sellaiseen karitsan epätoivoiseen määkynään. (Äiti, tätä kirjoittaessani olemme eläneet eilisillan ja lapsemme on oikeasti itkenyt lohduttomasti eikä vain päästänyt sellaisia pieniä parahduksia).



kuva netistä


Tänä aamuna maidon saaminen kesti ilmeisesti liian kauan, kun yritin saada itsellenikin aamupalan valmiiksi imetyshetkeen, ja sain kuulla aivan uudenlaisen raivostuneen kirkaisun. Se päättyi välittömästi, kun tissi oli suussa.

Sitten jo hymyilyttikin. Niin myös minua. Ne hymyt auttaa jaksamaan. Pienet vekkulit silmän liikkeet ja muikistelut. Silmiin katsominen. Sitten jaksaa mennä lukemaan ohjeet ja kehitysvaiheet vauvan iän mukaan ja taas saa uskoa siihen, että tämä on ihan normaalia. Ja muistaa hengittää syvään.

Tilanteet vaihtuvat tällä hetkellä koko ajan. Mikä eilen tuntui toimivan, ei välttämättä toimi tänään. Isän mahan päällä nukkuminen tuntuu pitävän suosionsa ja tänä aamuna mukavasti neitokainen rauhoittui äidinkin kehoa vasten.

Kohti uutta päivää.






keskiviikko 6. marraskuuta 2013

VAUVAN HOITOA MAALAISJÄRJELLÄ

Mikä vitsi. 
Siis kuulun ihmisryhmään, joka kuvitteli osaavansa suhtautua uuteen tulokkaaseen järjellä ja päättelykyvyllä. Ajattelin ottaa asiat vastaan sellaisina kuin ne tulevat ja suhtautua niihin rauhallisesti. Mutta mitä jos aikaisemmin omistamani maalaisjärki on kadonnut? Siis kuin tuhka tuuleen hipsutellut taivahalle ja minulle on jäänyt vain.. no ei mitään.

Miksi se itkee? Miksi se huutaa? Miksi se kiemurtelee? Kuuluuko sen nukkua noin paljon? Miksi se ei nuku?

Ja nämä tunteet. Kaikkea rakkaudesta epätoivoon. Itkua onnesta, väsymyksestä, osaamattomattomuudesta, epäymmärryksestä. Rakkaudesta, söpöydestä. Vaikeinta on kestää "negatiivisia" tunteita. Kun oikeasti tekisi mieli huutaa, että nuku nyt, mua nukuttaa. Ja kun yöt alkavat pelottaa.. Kun ei jaksaisi valvoa. Ja vaikka misu vetäisikin kolmen tunnin unet niin hän ähisee ja röhkii niin paljon, ettei siinä vieressä nuku kukaan. Kokeilin korvatulppia, mutta musta tuli niin vainoharhainen, että kun ensimmäinen vähänkin kovempi ääni kuului, säpsähdin ja heitin tulpat korvista - toinen löytyi myöhemmin tissien välistä.

Enkä voinut tietää, että vauvan kakka kiinnostaa niin paljon. Onko se oikean väristä? Mikä on oikea väri? Haiseeko? Tuliko sitä taas vai oliko tuo pieru? Vaihdanko vaipan, vaikka neiti on juuri nukahtanut ja siis herää vaihtamiseen? Uuden äidin ja isän ongelmat.

Onneksi on isä. Minun perheessäni hän on korvaamaton. Tekee ruuan, siivoaa, valvoo, vaihtaa vaipan ja on uskomaton vauvan rauhoitusmasiina. Silittää, lohduttaa, sanoo, että kaikki on hyvin. Me selvitään. Että se siitä äitimyytistä. Tässä perheessä äitillä on puolellaan vain rintavarustus.

Kaikella rakkaudella koko perheelleni, rakastan teitä.

Terveisin uusi äiti.




lauantai 19. lokakuuta 2013

ZERO GRAVITY COMPANY

Meillä on nykysirkusryhmä nimeltään Zero Gravity Company. Maailman paras ryhmä, tietysti. Taiteen alkutaipaleella, mutta ryhmänä parasta mitä voi toivoa. Zerot

Olemme perustaneet ryhmämme heti koulusta valmistumisen jälkeen 2010. Me kaikki viisi jäsentä olemme opiskelleet samalla vuosikurssilla Turussa sirkuskoulutuksessa. Tiesimme keiden kelkkaan hyppäämme. Emme tienneet sirkusammattilaisen elämästä ja apurahaviidakosta.. no mitään. Pari vuotta on kaikkea opeteltu, muutama kantaesitys tehty ja uusia suunnitteilla. Alun apurahatuskastelun (ja kaiken muun opettelun) jälkeen välillä saadaan rahaakin ja ennen kaikkea tukea kentältä muuten. Ja se jos mikä tuntuu hyvältä! Että kanssaihmiset kokevat meidät ammattilaisiksi ja varteenotettaviksi tekijöiksi taiteen kentällä.

Ryhmänä olemme oppineet toisistamme, haaveista ja tavoitteista, työtavoista. Ystävyys on varmasti syventynyt vaikeiden hetkien myötä. Ja mikä sen ihanampaa kuin iloita parhaassa seurassa =)

Omasta puolestani voin sanoa, että taiteelliset ambitiot ja suunta ovat vasta alkaneet aueta ja hyvä niin. On pitänyt kokeilla aika paljon kaikenlaista, että on tajunnut, mikä itseä kiinnostaa. Toivottavasti se suunta syvenee tai muuttuu, mutta ei koskaan jämähtäisi paikalleen.

Matkaa on toivottavasti vielä pitkästi edessä päin, nyt asiat ovat vasta käynnistyneet.  

Asiahan on mielessä siksi, että 30.10.2013 Cirko-talossa, Helsigissä, nähdään kaksi meidän ryhmän teosta: Will Have Sex for Love (kantaesitetty 1.5.2013 Verkatehtaalla) sekä Pinta, joka saa kantaesityksensä kyseisenä iltana.

Menkää katsomaan!! Esityksiä on myös 31.10., 1.11. ja 2.11. aina klo 19.




Will Have Sex for Love



Pinta

torstai 10. lokakuuta 2013

HAASTE ILMAN HAASTETTA

Luin Varpusen blogia ja hänet oli haastettu "Seitsemän kuvaa kesästä"-tehtävällä. Tarkoituksena siis tiivistää kesä seitsemään kuvaan ja kuvailla kuvia vain yhdellä sanalla. Minua ei ole kukaan haastanut, mutta päätinpä haastaa itse itseni. Tuntui niin mukavalta ajatukselta palata kesään kuvien kautta.

Haluan myös asettaa haasteen kaikille, jotka sen haluavat vastaanottaa - ilman paineita, mutta jos haluat palata omaan kesääsi niin antaa mennä!!






















































































































                           ONNENHETKI
                            ODOTUS
                              OTE
                       LENTOHARJOITUKSIA
                             RIEMU
                             RAUHA
                             LAHJA







sunnuntai 6. lokakuuta 2013

SYKSY

































Se on täällä. Kuvat ovat vanhoja, koska tällä hetkellä en saa aikaiseksi mitään. Kaikki ajatukset ovat synnyttämisessä. Oletteko koskaan odottaneet mitään niin kuumeisesti, että minkään muun ajatteleminen on lähes mahdotonta? Tila on sellainen, jossa kaikki pienikin tekeminen, johon saa tartuttua, on ihana hengähdystauko "ASIASTA". Ärsyttävää on se, että kaiken tekemisen aloittaminen on vastahakoista. Ei pysty innostumaan mistään, vaikka juuri silloinhan aika kuluisi..
Lapsena kirjoitin kirjeen New Kids on the Block-yhtyeen Jordanille. Juoksin viikkoja postilaatikolle odottaen ja toivoen vastausta. Päivät rytmittyivät postilaatikon tarkistamisesta. Vastausta ei kuulunut ja taas oli odotettava vuorokausi seuraavaa mahdollisuutta. Viikonloput olivat tietysti pahimpia. Kunnes jossain vaiheessa luovutin. Nyt ei voi luovuttaa - toisaalta ei tarvitse ajatella sen olevan vaihtoehtokaan. Joskus tämä vauva tulee ulos. Kiduttavaa on se, etten tiedä milloin. Nykyään synnytys käynnistetään viimeistään kun ollaan raskausviikolla 42. Katselin päivämäärää ja se voisi tarkoittaa, että viimeistään 25.10. jotain aletaan tehdä, mikäli tyyppi edelleen loikoilee laakereillaan. Siihen on aika pitkä aika.. Sanonpa vaan.

Tänään menemme hakemaan Ulla-muorilta syöttötuolin. Ulla-muori on meidän kummilapsen isoisoäiti, joka pitää miehestäni hyvin paljon. Hänen mukaansa mökin piha ei ole koskaan ollut niin hyvin haravoitu kuin silloin kun mieheni on ollut asialla. Se on helppo uskoa. 


tiistai 24. syyskuuta 2013

OTOKSIA



Näitä pitäisi harrastaa enemmänkin. Siis kuvia. Eilen saatiin ostettua vauvaa varten valokuvakansio, tai se on tuollainen pieni, 25 sivua, kuva per sivu metodilla täytettävä kirjanen. Ideana olisi joka kuukaudelta saada napattua yksi kuva. Silloin kirjanen kattaa kaksi ensimmäistä vuotta. Ja pitää harrastaa sitä valintaa. Saahan niitä kuvia muihin kansioihin kehittää niin paljon kuin sielu sietää, mutta tähän kirjaseen tulisi aina valikoitunut kuva. Alapuolella muutama kuva, jonka nappasin samalla kun otin kuvia loppuun saaduista projekteista.













sunnuntai 22. syyskuuta 2013

TULE JO.

Aika juoksee vaikka ei olevinaan ole mitään tekemistä. Olen huomannut, että joku projekti pitää olla koko ajan käynnissä, ettei tule hulluksi. Projektit jaksottavat elämää ja antavat aina seuraavan päämäärän. Kesän ja syksyn projektit ovat muodostuneet muutosta, käsityöprojekteista, vauvan tavaroiden järjestelystä, apurahahakemuksista, kirjoista... että lukeminenkaan ei ole enää pelkästään nautiskelua (siis on se sitäkin) vaan projekti saada teos loppuun ja uusi alulle. En tiedä, kuinka tervettä tämä on, mutta mulle parempi vaihtoehto kuin vain hengailu ja odottelu. Siis vauvan. Tässä kirjoitellessani tätä tekstiä tajuan myös, miten paljon olen kaikkea viimeisen parin viikon aikana sählännyt alusta loppuun saakka tai saattanut päätökseen. Olisihan sitä voinut varmaan jakaa näitä asioita useampaan kirjoituskertaan, mutta koneella istuminen ei ole niin kivaa nyt. Tämä on osittain myös sellaista asioiden loppuun selvittelyä, että haluan päästä mahdollisimman monesta asiasta eroon kerralla. Eli suorittaa loppuun. Ja kenelle olinkaan tilitysvelvollinen? Vain itselleni, vain itselleni.  

Ja nyt, ihan oikeasti, saisi jo syntyä. Kolme viikkoa sovittuun tapaamiseen ja mä alan olla sitä mieltä, että olisin ihan valmis aikaistamaan ensitreffejä mahan tällä puolella. Eilen oli hetkittäin niin hankala olla, ettei pahemmasta väliä. Ei jaksa (pysty) istua, ei jaksa (pysty) kävellä, ei jaksa maata. Sen lisäksi vauvan liikkeet alkaa olla niin voimakkaita, että se ei ole enää vain ja ainostaan sellaista pehmeää muljahtelua ja lempeitä pikku tiedotuksia, että täällä ollaan. EI. Jos mahansisäiset merkit paikkansa pitävät niin tällä sällillä on enemmänkin asiaa ja raajat, joilla ilmaista sitä.

Tässä odottelun vaiheessa en jaksa innostua enää yhdestäkään askarteluprojektista. Tiedättekö mistä tietää, että on liikaa aikaa? Minä tiedän: alkaa päällystämään hengareita.




Onhan ne kivat. Mutta tässä kohtaa itsekin mietin, että nyt taisin ylittää jonkun rajapyykin.

Viimeisin projekti oli lampunvarjostin. Näin kuvan ja ohjeet jossain lehdessä, jota en enää muista ja mietin, että aika hieno, pitääpä kokeilla, jos on aikaa ja tarvikkeet. Olisikohan mieheni seuraavalla viikolla kysynyt, että olisiko mulla käyttöä pokkarille? No olihan minulla! Lopputulos ei nyt ehkä ollut ihan nappi. Hauska joo, mutta ei ihan. Sen lisäksi varjostin myös todella varjosti. Mies ehdotti, että leikkaisin sen puoliksi ja niinpä tein. Pallosta tuli "helma". Se on tällä hetkellä käytössä työhuoneessa, kunnes parempi tulee vastaan.



 


Sain päätökseen myös tauluprojektin, eli mustan maalin tarinan.







Lopputulos ei ollut sama kuin alkuperäinen ajatus, mutta taatusti parempi. Kehyksiä on muuallakin, kuin nuo kolme, mutta tauluista on vaikea saada hyviä kuvia, joten en viitsi laittaa niitä. Tärkeintä on kuitenkin, että tämäkin projekti on saanut päätöksensä. 

Uutta vauvaa ajatellen on se, että päätin kuitenkin uudistaa mun hienoa vaatesysteemiä. Syy: tajusin, että hoitopöydän välittömään läheisyyteen pitäisi mahtua esim. niitä vaippoja, mutta nyt kaikkialla oli vain vaatteita. Katselin netistä hienoja hyllyjä ja lipastoja, jotka olisivat voineet sitten pidemmälläkin tähtäimellä olla vauvan huoneessa kalusteena, mutta hinnat olivat nykyiseen tilanteeseen liian kovia (siis markkinapaikkoina Tori ja huutonetti), joten eräs kaunis päivä marssin läheiseen Jyskiin ja ostin korit vaatekaappiin. Samalla reissulla ostin myös meidän vessaan säilytyslaatikoita, koska yhteen kämäseen peilikaappiin ei kaikki tavarat voi mahtua. Mun mielestä esim. vessapapereiden paikka on vessassa - silloin ei niin paljon ärsytä, jos joku unohtaa laittaa uuden rullan loppuneen tilalle, kun ne paperit on siinä käden ulottuvilla koko ajan. Eli siis viestini kaikille vuokranantajille: panostakaa please kylppärin säilytystilaan. Edes joku kaappi siinä lavuaarin alla on huippua! No joka tapauksessa saatoin olla aikamoinen näky kun marssin mahani kanssa kainalot täynnä muovilaatikkoa ja pahvilaatikkoa ja sitten tietysti toinen muovikasseista hajosi. Onneksi juuri silloin puhelin soi ja sain mieheni avuksi loppumatkalle.




Siellä ne nyt ovat, pienimmät koot hienosti järjestettyinä ja hoitopöydän hyllylle mahtuu nyt vaippaa ja muuta tarpeellista (en tiedä vielä, mitä ne asiat ovat, mutta eiköhän se selviä).

Samana viikonloppuna sain ostettua myös pyykkikorin, joka oli siellä mun to do- listalla.

Vauvaa odotellessa päätin eilen pakata sairaalakassit valmiiksi siinä uskossa, että jos ne on valmiina niin kyllä se lähtö sitten tulee.



Kuva ei ole mistään kotoisin, mutta siinä ne ovat. Synnytyslähtöä varten isompi kassi, josta löytyy sisäkengät (molemmille) sekä neuvolakortti ja kamera (sitä hetkeä varten, kun vauva on syntynyt - synnytystä ei tässä perheessä tallenneta). Vielä pitäisi hankkia eväitä. Jotain mikä säilyy huoneenlämmössä ehkä? Että voin vain laittaa ne tuonne kassiin ja unohtaa sinne, kunnes aika on. Pienempi kassi on sitä hetkeä varten, kun mies tulee hakemaan meidät kotiin. Asutaan niin lähellä sairaalaa, että ollaan ajateltu taittaa matka jalkaisin. Eli tyhjien vaunujen kanssa hakemaan ja täytteiden kanssa takaisin päin. 

P.S: myös hiukset on leikattu ja keittiön patterin tausta on putsattu eli to do-lista on tekemisten puolesta päätöksessään ja voin keskittyä tekemään... ööö... mitä? 


torstai 5. syyskuuta 2013

PIKAPÄIVITYS

Muutaman päivän ahkeran askartelun jälkeen tuloksia on taas syntynyt.

Pöllökortit odottavat sopivaa tapahtumaa.. kuten nimenantojuhlat? Tai sitten niille löytyy jokin muu käyttötarkoitus.
Helmi-kissan promoversio syntyi viime joululomalla, kun Alisan kanssa maalattiin kankaita ja tein niistä sitten kolme erilaista pehmolelua: Helmi-kissan, pöllön ja koiran. Nyt meidänkin tulokasta odottaa oma kisu. Kuvissa myös (itseasiassa ensimmäinen tekeleeni vauvalle) harmaa nuttu ja juuri valmistuneet sukat samasta langasta.

Näiden askartelupaskartelupäivitysten lisäksi kerrottakoon, että olemme tänään oppineet perhevalmennuksessa, että vauva voi kakata 10 kertaa päivässä. Normaalisti n. 3-4 kertaa, MUTTA hän voi olla kakkaamatta jopa kymmenen päivää (ennätys neuvolantädin asiakkaalla 13 päivää) ja se on ihan OK, jos vauva ei itke ja valita asiasta. 




















torstai 29. elokuuta 2013

MAHAÄITINÄ

Termi "mahaäiti" otettiin käyttöön viime äitienpäivänä, kun olimme Jyväskylässä oman äidin luona. Päivää oli juhlistamassa myös sisko lapsensa kanssa ja toinen äidiksi nimitetty sisko kaukolinjalla Norjassa. Mietittiin sitten siskontytön kanssa, että mikä minä olisin. Siis tavallaan äiti, mutta ei kuitenkaan. Eli mahaäiti. Äiti mahavauvalle. Termi on ollut käytännöllinen ja selkeä - saa omia käyttöön jos haluaa.

Tähän äitiyteen valmistautumisessa on ollut monenlaisia vaiheita - niitä kun raskautta ei kuulu, niitä kun ei lasta enää haluakaan ja oma itsenäinen (ja tarpeen tullen itsekäs) elämä ovat olleet loistavia ja innoittavia vaihtoehtoja, toivomista, epätoivoa, luopumista ja taas toivomista. Ja lopulta epäuskoa, kun viivoja on näytteessä kaksi. Siis kaksi. KAKSI. KAKSI PUNAISTA VIIVAA.

Sen jälkeen onnea, pelkoa, epäuskoa, toivoa ja nopeasti kasvavaa rakkautta. Miten pelko ja rakkaus kulkevatkin käsikädessä? Miten joku, ketä en ole koskaan nähnytkään saa minut jo pelkäämään hänen menettämistään. Kaaduin iltakävelyllä - hiekkatiellä kuoppa, jota en huomannut ja sekunnin sadasosassa sain kipeän muistutuksen siitä, kuinka paljon sattuu kun kämmenet ja polvet ovat auki ja täynnä hiekkaa. Lisäksi nilkasta meni nivelsiteet eli en ole tällä viikolla kävellyt pitkiä matkoja. Illalla mieleen hiipi pelko, jos jotain kuitenkin kävi vauvalle? Liikkuuko se? Hei, liiku vähän. Mä lasken kymmenen liikettä sitten voin nukahtaa. HALOO? Onko siellä ketään? Kun loppujen lopuksi tunsin kymmenen liikahdusta, aloin melkein itkeä.  

Yritän oppia keinoja selvitä noista säikähdyksen hetkistä. On varmaan itsestään selvää, että ne ei lopu ihan heti. Yritän vaan hengittää. Ja nauttia siitä kun kinkkurullaksikin kutsuttu perheenjäsenemme potkii mua kylkiluihin tai muuten vaan tekee jotain todella kummallisia muljahduksia ja kuperkeikkoja. 

Ja yritän muistaa, että tämä pallokalamainen olemukseni ei kestä loputtomiin.. Josta päästäänkin synnytykseen. Olen hyväksynyt, että synnytän. Olen yrittänyt lukea Hypnobirthing-kirjaa, mutta se ei sovi mun (kyyniselle) mielelle. Siis on siinä kirjassa ollut hyviäkin asioita hengittämisestä ym.. mutta mä en kestä sellaista ylipositiivisuutta. Tai esim. seuraava lainaus (joka on kirjassakin lainauksena) on musta älytön.


If a mother fights with others while she is pregnant, the baby will come out fighting in childbirth, causing much pain. The baby will grow up fighting and arguing.
(Rogu, as quoted in Mamato)

Älkää ymmärtäkö väärin, uskon syvästi, että äidin tunteet ja stressitilat vaikuttavat kasvavaan vauvaan, mutta tuo nyt on mun mielestä jo vähän paksua. 

No, eipä mun sitä kirjaa tarvitse lukea. Ja synnyttämisestä en tiedä mitään. Siis vauva tulee ulos pimpistä ja niin edelleen, mutta tarkoitan kokemuksellista tietoa. Kohta olen viisaampi.


Tämä asia on jo hoidossa.

Olen miettinyt ja saanut neuvojakin miten jäljellä oleva aika kannattaisi viettää. Useimmat tuoreet äidit neuvovat nukkumaan ja lukemaan. No, mä nukahdan heti kun alan lukemaan, olipa vuorokauden aika mikä tahansa. Eli sitten luen ja nukun vuoronperään. Yöllä nukun pieniä pätkiä (sikeästi) ja sitten vessaan. Omaan listaan kuuluu:

kampaajalla käyminen
pyykkikorin ostaminen
tauluprojektin loppuunsaattaminen
keittiön patterin taustan puhdistaminen 
(kiitos edelliset asukkaat..)
kaiken sellaisen tekeminen, joka sattuu kiinnostamaan
venyttely silloin kun jaksaa

Kun on mahdollista, pitää lähteä piknikille. Kiitos sisko pyörästä.


torstai 22. elokuuta 2013

SIVUPROJEKTITILITYS

Tässä on tullut kaikennäköistä pientä sivuprojektia pakerrettua ja eilen sain otettua niistä pari kuvaa, joten tässä parhaat palat teillekin!

Punaisen nutun valmistumiseen liittyi kaikennäköistä.. Kummitätiä myöten lankaa metsästettiin niin Helsingin Stockmannilta kuin tukustakin, mutta "ei oota" tarjosi joka paikka. Itse kolusin läpi nettikauppoja ilman tulosta. Mutta sitten.. Aurinkoinen päivä Tampereen keskustassa (edellisenä päivänä etsin kyseistä kauppaa sateessa ja kävin ihan naapurissakin ennenkuin lähdin kulkemaan katua eri suuntaan - löytämättä kauppaan) ja astun sisään Kerä-nimiseen lankakauppaan aikomuksena etsiä jotain väriä, jolla jatkaa nuttu loppuun saakka, kun kappas vaan, hyllyllä makasi vaikka kuinka monta kerää tarvitsemaani Debbie Bliss - lankaa. Kauppa oli muutenkin viehättävä ja paketointi liikutti mieltäni. Siis asioin vastaisuudessakin. Ja nuttu valmistui.



































Ihanat napit nuttuun on ostettu Jyväskylästä Titityystä. Myssy ja tossut on myös Debbie Blissistä valmistuneita sivuprojekteja.



Toinen projekti muuton jälkeen maalausvimmaisena oli ruukkujen tuunaus. Hain kirpparilta muutamilla kymmenillä senteillä ruukkuja ja maalasin ne liitutaulumaalilla. Koristeeksi aikoja sitten virkkaamiani paloja, joista piti tulla laukku, mutta hermot ei riittäneet (ohut lanka.. yök).









Valmiiksi voin myös paljastaa, että mustan maalin tarina ei ole vielä päättynyt, sillä seinälle on tekeillä taulujen suma. Kehykset kirpparilta ja mustaa pintaan. Projekti odottaa vielä päätöstään, koska yhdet kehykset pitää metsästää (Prismasta löytyy oikeanlaiset, mutta pitää vähän odottaa taloustilanteen kohenemista). Joten siitä enemmän kun homma on valmis.  

Eilen alkoi myös vauvan alueen todellinen pystytys.. Vaatteet on nyt oikeissa pinoissa ja muutenkin homma hakee muotoaan. Katsotaan sitten todellisen arjen koettaessa, kuinka epäkäytännöllisiä ratkaisuja olen keksinyt.