HAIKEASTI

Kun Edith oli vielä syntymätön ja pitkään syntymän jälkeenkin, blogi oli minulle todella tärkeä. Tänne purin kaiken.  käsityötprojektit, odotuksen, haaveet,turhautumisen, osaamattomuuden, väsymyksen, epäonnistumiset. Blogin kirjoittaminen oli minun aikaani kertoa johonkin, kenenkään keskeyttämättä, miltä tuntuu tai mitä teen. Sen kirjoittamisen aloittaminen sijoittui hetkeen jolloin muutimme Helsingistä Tampereelle ja olin täysin uuden tilanteen edessä: ei töitä, ei projekteja, ei läheisiä ystäviä ihan vieressä. Vain odotusta uudesta. 

Muistan odotuskesän kauniina ja rauhallisena. Kuumana. Jalat turvonneina ja selkä kipeänä. Katsoin päivittäin televisiosta Leila leipoo ja sen ja sen sisustusvinkit ja nautin. Sitten leivoin ja askartelin, minkä kerkesin ja jaloilta pystyin. Aikaa oli niin paljon, että meinasin kuolla sen runsauteen. Oli myös rauhallisia iltakävelyitä miehen kanssa. Lähestulkoon aina sama reitti. Keskustelua. Tähdet. Pikkuhiljaa tummempi iltataivas ja kävelyillä villapaidat. 

Sen jälkeen blogista tuli henkireikä, tauko imetyksestä. Myös suihku kävi tauosta. Silloin luin kaikkia blogeja blogirullastani ja niiden blogien kautta katselin muita blogeja. En saanut kyllikseni. Niin paljon kauniita koteja, puhtaissa vaatteissa olevia äitejä lasten kanssa - tietysti jotain erityistä oli vielä tapahtumassa, siksihän siitä kirjoitettiin. Istuin siinä haaveilemassa, että jonain päivänä haisen muulta kuin puklulta ja minulla on puhtaat vaatteet, olen pirteä ja minulla on ideoita. 

No, aika kauan se otti, mutta uskon, että pikkuhiljaa olemme saapumassa "parempaan" vaiheeseen elämässä. Toimintaa ja sisältöä alkaa olla omassa elämässä niin paljon, etten enää päivittäin pakene tänne. Toisaalta en jaksakaan! Kun hommat on iltaa myöten paketoitu, haluan vain olla. En miettiä, ettei minulla ole mitään järkevää kuvaa tekstiin tai että, enhän muistanut tallentaa mitään välivaiheita! 

Joten syksyä kohden siirryttäessä katselen, mitä tälle tapahtuu. Toisaalta rakastan tätä pientä soppeani virtuaalimaailmassa. Toisaalta en tiedä, onko se enää tarpeellinen.

Viimeaikaiset uutiset kuitenkin: Eilen Edith heitti etuperinkuperkeikan kiviportaissa, puistossa iski leukansa ja sai kovaa kohtelua leikkikaverilta ("kaulaa.." itkutti lapseni). 

Tänään pitkien päiväunien jälkeen kävimme puistossa ja söimme kääretorttua.

Ai niin. Olen kesälomalla. Johan tuossa olin kolmena päivänä töissä niin eikös tämä ole virallista nyt? Ja kun syksyllä alkaa työt niin eikö se ole vielä enemmän kesäloma silloin?

Elämäni parhaassa seurassa, perheen kanssa, ei pääse miehen kanssa iltaisin kahdestaan kävelylle. Sitä kaipaan. Mutta joskus sitten taas, tulevaisuudessa. Nyt pitää käydä kävelyllä päivisin. Seurassa mukana kaikkea ihmettelevä, kokeileva, kuunteleva Edith. Kuunnelkaa lintujen laulua! Meillä sitä tehdään nykyään päivittäin.

TERASSI-KESÄIHME TOTEUTUI

Tänä sateisena aamuna katselen hyvin mielelläni näitä aurinkoisia kuvia. Kiitos avustuksen, meidän terassilla kukkii! Kasvatuslaatikoista puskee ylös jos minkäkinnäköistä kortta ja sirkkalehteä. Ihan en muista minne mitäkin siementä sirottelin, mutta kyllä se selviää kun yrtit vähän kasvaa, kaikki on nimittäin vanhoja tuttuja ja helposti tunnistettavia.Keittiön ikkunalaudalla istutusta odottelee kaksi kesäkurpitsan tainta, mutta ne saavat vielä hieman vahvistua ennen ulossiirtymistä.

Terassilla mahtuu harjoittelemaan striderilla ajoa, tekemään hiekkakakkuja, makoilemaan ja töhöttämään. Römppäsen näköinen ilmalämpöpumppukin sai uuden ilmeen ja mistäs muusta kuin vanerista! Sillä sitä on riittänyt, kiitos siskon kontaktien. Kaupasta ostetut suojukset olivat myös niin paljon kalliimpia kuin mitä meidän nollabudjettiin sopi, että piti keksiä jotain muuta. Siinä se nyt komeilee, ihan itse Tonin ja naapurin Veikon kanssa tehty ilmalämpöpumpun koti.

Ja eikös se niin ole, että minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa? No taitoja on karttunut sellaista vauhtia, että päätä huimaa. Pinnasänky on laitettu pakettiin ja isojen tyttöjen sänky on Edithin elämän ehkä hienoin juttu juuri nyt. Siellä on pieniä esityksiä, siellä on ihana piehtaroida ja mikä parasta, nukkua.

PULIPULIPULI.. TIVOLI.. VAPPU.. KEVÄTSIIVOUS (siis tekemättä)

On sellaisia päiviä, kun katselee ympärilleen ja tekisi mieli kerätä kaikki irtain jätesäkkiin ja heittää menemään. Ihan vain siksi, että sitten se ei olisi lattialla, sohvalla, ovennupissa.. jossain muualla kuin siellä missä toivoisin. Sellaisena päivänä ilta-aurinko paistaa kauniisti ja paljastaa kuinka todella likaiset ikkunat meillä on. Terassi näyttää Sarajevon rakennuksilta sodan aikana. Päässä soi epävireinen tango siitä, kuinka rahat eivät tule riittämään kesäkeitaan rakentamiseen.

Onneksi on huominen, jolloin on varmaan enemmän virtaa etsiä ratkaisuja ja tarttua ikkunoidenpesuvalssiin (tämä on tällainen tanssiteemoitettu kirjoitus) yksi ruutu kerrallaan. Siis aina suunnittelen, että yksi ikkuna silloin tällöin niin ei se sitten tunnu missään: lopputuloksena hinkutan kaikki samana päivänä, jättimäinen mieselin otsaan kasvatettuna, enkä todellakaan enää välitä lopputuloksesta vaan siitä, että se viimeinenkin vihollinen on voitettava!)

Muita kodin kuulumisia:
Keittiön kaapin ovet ovat mustat, seinä tapetoitu, eteisen kaappi puljattu uusiksi. Kaikkea tapahtuu Kirppu-neidin elämässä, mutta en ole saanut otettua kuvia mistään, saati aikaa istua tässä (tai siis en ole itse valinnut käyttää aikaani tähän). Tivolin ohi ajoimme tänään ja neitokainen ponkaisi niin ylös autoistuimessaan kuin pystyi, tomerasti osoitti tivoliin ja ilmoitti:"Änne". Ja sinnehän me sitten vappuna mennään.

Nyt haistelen näitä keväisiä tuulia ja yritän uskotella itselleni, että useammin kaivan kameran kaapista ja tallennan elämän hetkiä. Enkä vain elä niitä, kuten tällä hetkellä.

Autotallissa on tekeillä istutuslaatikot.. Niistä ei voi ottaa mitään "tekovaihe"-kuvia, koska ne on hirveän näköiset, mutta ehkä kuvaan ne sitten kun niissä kasvaa paljon kaikkia ihania kasveja, jotka peittää pahimmat kauneusvirheet!

Huomista odottaessa, tässä kuvaterveiset:

VIRI VIRI TÖÖT TÖÖT

Siinä ajatukset tämän hetkisten projektejen osalta. Onneksi lopussa kiitos seisoo ja sitä rataa - muuten olis ollut hukkaan heitettyä rahaa ja aikaa. Sanonpa vaan, että kaappien ovien maalausprojekti ei nyt ollut ihan niin suitsaitsukkelaan kuin alunperin ajattelin. Onneksi lopputulos miellyttää asukkaita.

Lähtötilanne

Nyt

Siellä missä on valmista, näyttää tältä

Paras apulainen. Käyttää kaikkia työvälineitä - myös vasaraa. Rakastaa ruuveja ja muita kadotettavia osia. Kiipeä tuolille kanssasi eikä itke pitkään kun putoaa.

Sitten se toinen niiiiin hyvä idea (siis lehdestä suoraan, mutta niiin hieno idea, että pitäähän tuota kokeilla). Lintulauta. Lopputulos tässä:

Kaiken sen kiroilun ja rautakaupan myyjien pelottelun (se lautanen kyllä hajoaa.. Siis poraat näin ja näin.. Se kyllä hajoaa.. No ei se RÄJÄHDÄ, mutta kyllä se hajoaa..)jälkeen, yhtään lautasta hajottamatta, mutta hermot riekaleina niin kyllähän se mieltä ilahdutti, että lintuystävät riensivät siemenapajille välittömästi tarjoilun alettua! Toisenkin ruokailutelineen sain väsättyä loppuun seuraavana päivänä, hieman omalla narusysteemillä tuunattuna, kun tuo puuriman ruuvaaminen oli niin anaalista. 

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Nyt pitää enää maalata puolet keittiön kaappien ovista.